Skype-puhelin vanhasta Lenovosta
Vanha älypuhelimeni alkoi temppuilla, mm. ei enää tunnistanut SIM-kortilla olevan kuin 2G, vaikka 4G LTE -liittymä on liitettynä SIMiin. Lisäksi puhelimen akkua sai jo ladata niin usein että varavirtalähde oli tarpeen.
Hankittuani pikaisesti uuden puhelimen, en raaskinut vanhastakaan luopua.
Siispä poistin puhelimesta kaiken ylimääräisen. Kuten kuvasta näkyy, jätin jäljelle vain yhden näytöllisen ohjelmia.
Battery Repair -sovelluksella kävin läpi akun kenno kennolta. Osa kennoista tuli elvytetyiksi. Lisäsin ensin Dingtone sovelluksen. Siinä ei kuitenkaan pystynyt valitsemaan suomalaista puhelinnumeroita. Brittiläisiä tosin löytyi runsaasti. Ei ihme, että viime aikoina on ollut pienoista kohua +44 -alkuisista numeroista tulevista huijauksista.
Vanha android-puhelin sai jatkoaikaa
Lenovo android-älypuhelimessani on muistia vain 1 Gt. Muistikortinkin olen siirtänyt uuteen puhelimeeni. Silti muisti riittää Skype-puhelimen tarpeisiin.
Skype-puhelinnumerokseni hankin 02-alkuisen numeron; asunhan Suomen Turussa.
Puhelinnumeron loppuosa on 36191550.
Soitellaanko? 🙂
Wi-fi puhelin
Puhelin on luonnollisestikin liitettynä langattomasti kotiverkkooni.
Näin ollen kyseessä on kotipuhelin. Tai no, voisihan sitä mukanakin kuljetella jos sattuisi jossakin muuallakin pääsemään langattomaan verkkoon.
Vanhoja hyviä aikoja muistellessa taidan silti pitää tämän puhelimen kotipuhelimenani. Vaikka siinä ei olekaan kierrettävää numerovalitsinta, on väri kuitenkin oikea: musta.
Soitellaan!
Jos tuossa yllä ei näy upotettua videoa, saat kyseisen videon näkyviin toivottavasti linkillä https://youtu.be/_eBRhRClGqM
Juha Ojaniemi
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.